Aikuinen, lue lasten- ja nuortenkirjoja!
Kannustan oikeastaan aina ja kaikkialla aikuisia lukemaan myös lasten- ja nuortenkirjoja. Miksi? Voisin lähteä luettelemaan syitä siitä, kuinka tärkeä on pysyä lasten ja nuorten maailmassa mukana ja olla selvillä, mitä he lukevat ja kuinka lasten- ja nuortenkirjojen avulla voi päästä kurkistamaan taas siihen, millaista oli olla 5-vuotias tai 15-vuotias ja muistella omia lapsuus- ja nuoruusvuosiaan. En kuitenkaan lähde, sillä minusta minkä tahansa kirjallisuuden lukemiseen on olemassa lopulta vain yksi, ainut pätevä syy: Koska se on hyvää. Sanonkin siis: aikuinen, lue lasten- ja nuortenkirjoja, koska ne ovat hyviä!
Törmään jatkuvasti, vuodesta toiseen, samaan aiheeseen. Aikuinen, joka ei työnsä tai oman harrastuneisuutensa tai muun syyn takia lue käytännössä lainkaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta, kokee valtavan hämmästyksen hetken lukiessaan sellaisen pitkästä aikaa (esimerkiksi kirjailijahaastattelua varten) ja tajutessaan, että kirjahan on ollutkin hyvä. Se on antanut jotain hänelle lukijana. Olen tietenkin iloinen jokaisesta tällaisesta oivalluksesta, mutta samalla ne aiheuttavat minussa turhautumista. Mistä kumpuaa niin monien aikuisten ennakko-oletus, että lasten- ja nuortenkirjallisuus on jotenkin ”vähäisempää” kirjallisuutta, josta he ovat jo kasvaneet ”yli”?
Olen itkenyt John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen kanssa vuolaasti Edinburghin ja Lontoon lentokentillä. Olen tuntenut kauhun hiipivän selkäpiitäni pitkin Sari Peltoniemen Kuulen kutsun metsänpeittoon sanojen myötä. Olen nauranut ääneen Timo Parvelan Ellojen sanaleikeille. Olen ollut villi, vapaa ja anarkistinen Siri Kolun Me Rosvoloiden kyydissä. Olen tuntenut intensiivistä rakkautta Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa, valoa, valoa -teoksen tyttöjen kanssa ja antanut tajuntani räjähtää kerrontaratkaisujen myötä. Olen pysähtynyt Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen Tytön ja naakkapuun syvänkauniiden ja haikeansurullisten lauseiden ja kuvien äärelle. Olen ollut kosketuksissa sanataiteen kerrosten kanssa. Ja kaikki tämä on tapahtunut aivan viime vuosien aikana, kun olen ollut aikuinen, enkä enää ”kohderyhmää”. Sanonkin siis: aikuinen, lue lasten- ja nuortenkirjoja, jos tahdot tuntea, ajatella, kokea, yllättyä, hämmästyä, tulla silitetyksi ja ravistelluksi, nauttia kielestä ja rytmistä, heittäytyä tarinaan!
Toisinaan kuulee sanottavan, että hyvässä lasten- ja nuortenkirjallisuudessa on tasoja myös aikuiselle. Itse sanoisin pikemminkin, että hyvässä kirjallisuudessa on tasoja. Nyt saatan kuulla jonkun mumisevan itsekseen, että hän on kyllä lukenut lasten- ja nuortenkirjoja, jotka ovat pinnallisia, yksiulotteisia ja tylsiä. Aivan oikein! Niin kuin kaikkeen kirjallisuuteen, myös lasten- ja nuortenkirjallisuuteen mahtuu paljon keskinkertaista ja jopa silkkaa kuraa. Ongelma onkin juuri se, että kun lasten- ja nuortenkirjallisuudesta puhutaan ja kirjoitetaan niin vähän kirjallisuutena (eikä siis vain tiedon fiktiolaajennuksena tai täsmälääkkeenä elämän ongelmakohtiin), ihmisiltä puuttuu käsitys siitä, mikä on hyvää, kiinnostavaa ja laadukasta. Sanonkin siis: aikuinen, lue lasten- ja nuortenkirjoja ja puhu niistä muille, toisille aikuisille, kollegoillesi, puolisollesi, lapsille, nuorille, mummoille, vaareille, opettajille, tiedotusvälineille ja kerro ennen kaikkea, kun jokin kirja on puhutellut juuri sinua lukijana, hyvänä kirjallisuutena.
Salla Simukka