Salla Simukka -

Parhaita hetkiä

Parina viimeksi kuluneena vuonna olen saanut kokea kirjailijana asioita, joista en olisi koskaan osannut oikein edes unelmoida. Olen ollut ensimmäisenä nuortenkirjailijana puhumassa Aamun kirjassa, minusta on tehty Imageen kansikuvajuttu, olen saanut Topelius-palkinnon ja Suomi-palkinnon, trilogiani käännösoikeudet on myyty 46 maahan, olen ollut Bolognan kirjamessuilla minua varten järjestetyssä tilaisuudessa, jossa on ollut yli 20 kustantajaani eri puolilta maailmaa, olen ollut kirjakiertueella Virossa ja Ruotsissa ja Yhdysvalloissa ja menossa vielä Saksaan, Hollantiin, Belgiaan, Slovakiaan ja Kreikkaan tänä syksynä, kirjoistani ja nyt jo ilmestyneistä käännöksistä on ollut enemmän arvioita kuin koskaan aiemmin, kirjaa on mainostettu kadunvarsissa ja metroissa…

Valehtelisin, jos väittäisin, etteikö tuo kaikki olisi hienoa. Onhan se. Tietenkin on. Ja kukapa ei tahtoisi syödä hyvissä ravintoloissa ja juoda kuohuvaa? Nautin näistä hetkistä, joita en olisi uskonut mahdollisiksi omalla kohdallani. Mutta väitän silti, etteivät ne ole parhaita hetkiä kirjailijantyössäni. Parhaat hetket ovat muualla. Ne ovat hyvin erilaisia.

Nuori lukija kirjoittaa minulle meilin, jossa kertoo, että kirjani on ensimmäinen, jonka hän on jaksanut lukea loppuun asti.

Kaksi tyttöä tulee kirjastoesiintymiseni jälkeen juttelemaan omasta kirjoittamisestaan, lempikirjoistaan ja esittelemään tekemiään piirroksia, joita ovat ajatelleet kirjansa kanteen.

Fani lähestyy kirjamessuilla ja alkaa itkeä, koska kohtaaminen on hänelle emotionaalisesti niin tärkeä. Halaan häntä ja itken vähän itsekin liikutuksesta.

Saan esitystäni kuuntelemassa olleelta opiskelijalta käsinkirjoitetun kirjeen, jossa hän kertoo, että hänen elämässään oli aika, jolloin kirjani pelastivat hänet.

Virallisen koulukeikan jälkeen lauma yläkoululaisia poikia ja tyttöjä kokoontuu ympärilleni ja kuuntelee kuin hypnotisoituina jokaista sanaa, jonka sanon. Opettajan täytyy lopulta kehottaa heitä menemään syömään, ettei ruokatauko livahda ohi.

Minua viitisen vuotta nuoremmat aikuiset tunnustavat minulle, että esikoiskirjani on auttanut heitä aikanaan hyväksymään itsensä.

Luen ääneen kirjaani auditoriossa yleisölle ja äkkiä tajuan, että monta sataa kevätlevotonta nuorta on keskittynyt kuuntelemaan hiiskahtamatta.

Olen kirjailijavierailulla Lapissa alakoululla ja esitykseni jälkeen lapset tahtovat tulla halaamaan, koska heistä on ollut niin ihanaa, että olen tullut käymään heidän koulullaan.

Nuo ovat parhaita hetkiä. Uskon, että tulen muistamaan ne ikuisesti, sillä niitä ei muisteta vain muistilla vaan sydämellä. Tuollaisten hetkien merkittävyys syntyy siitä, että silloin koen tekeväni työtä, jolla jokin tarkoitus – ei ainoastaan minulle vaan myös muille.

Salla Simukka