Leena Lehtolainen -

Messuja maailman kahdella laidalla

”Taidat olla taas mustelmilla” totesi mieheni, kun palasin sunnuntai-iltana Helsingin kirjamessuilta kotiin. Hän oli lähes oikeassa. Kirjamessuilla tulee halattua niin monta ihmistä, että olkapäät ovat kovilla. Harmittavan usein kontakti kollegan tai ystävän kanssa jää vain pikaiseen halaukseen, koska messuohjelmani tuppaa olemaan niin tiukka, että vähätkin tauot menevät lähinnä vessajonoissa. Pyydänkin anteeksi kaikilta niiltä, joiden ohi jouduin juoksemaan kiirettäni valitellen. Ehkä ensi vuonna ehdimme jutella pidempään.

Tänä vuonna messuilla oli ennätysyleisö, mutta silti hallit eivät olleet niin tukkoisia kuin joinakin aikaisempina vuosina. Tilankäyttö oli onnistunut eikä aiemmilla messuilla ajoin häirinnyt kakofoniakaan ollut niin kaameaa kuin ennen. Tämän huomasi lisäkseni moni muu messuvieras.

Oma messuilla selviytymistaktiikkani on muotoutunut niiden kolmentoista vuoden aikana, joina Helsingin kirjamessut on järjestetty. Pitää olla jalassa kengät, joilla pääsee nopeasti paikasta toiseen, välttää liian kuumia vaatteita, koska messuilla vallitsee ajoin helle. Vesipullo laukussa on välttämätön. Kirjahankinnat kannattaa tehdä vasta messupäivän lopussa, etteivät painavat kantamukset jumita hartioita.

Kirjamessut keskittyvät paljolti kirjavuoden uutuuksiin. Siksi Suomen kirjailijaliiton Takauma-lava on hyvä muistutus siitä, että hyvä kirja elää paljon kauemmin kuin syksystä jouluun. Olin sunnuntaina sillä puhumassa tänä vuonna sata vuotta täyttäneen runoilija Saima Harmajan tuotannosta. On aina mukavampaa puhua muiden kuin oman itsen tekemisistä, ja erityisen innostavaa on puhua itselle tärkeistä kirjoista. Pelkäsin tosin etukäteen, että alan itkeä yleisön edessä, mutta minua lohdutti tieto siitä, että muillekin kollegoilleni on käynyt samoin. Kestävä kirjallisuus tuottaa myös tunteita.

Pari viikkoa ennen Helsingin kirjamessuja esiinnyin kirjamessuilla Montevideossa, latinalaisen Amerikan kulttuuripääkaupungissa vuonna 2013. Kooltaan uruguaylaismessut olivat selvästi Helsinkiä pienempi tapahtuma, mutta kestoltaan puolestaan kaksiviikkoiset. Edustin pohjoismaista Novela Negraa yhdessä ruotsalaisen Arne Dahlin ja norjalaisen Kurt Austin kanssa. Neljäs pohjoismainen vieras oli ruotsalainen kirjastotieteen professori Joachim Hansson. Kiinnostus esityksiämme kohtaan oli valtavaa: ensimmäisen rikoskirjapaneelimme Sali oli mitoitettu 150 hengelle, mutta tulijoita olisi ollut yli kaksinkertaisesti. Osa ahtautui seisomaan, osa kuunteli simultaanitulkkausta salin ulkopuolella. Kirjamme vietiin käsistä. Oli hätkähdyttävää kuunnella uruguaylaisten ja yhden argentiinalaisen rikoskirjailijan paneelia, jossa todettiin moneen kertaan, ettei niissä maissa poliisi voi olla rikosromaanin uskottava sankari, koska poliisivoimissa näkyy edelleen 1970–80 -lukujen diktatuurin korruptio ja poliittinen vaino. Me pohjoismaalaiset totesimme, että kollegoilla on päinvastoin käsissään kokonainen aiheiden aarrearkku.

Montevideossa oli käynnissä koululaisten lukukampanja MonteviLEO (leo tarkoittaa espanjaksi ”minä luen”), joka oli kaduilla ja kirjastoissa tapahtuva ääneen lukemisen karnevaali. Uruguaylaiskirjailijat olivat kirjoittaneet sivun-parin mittaisia mininovelleja, joita koululaiset kävivät lukemassa myös lastenkodeissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa jne. Kirjamarssi halki kaupungin oli vaikuttava tapahtuma, joka lisäsi ennestään uskoani siihen, ettei kirja ole todellakaan kuolemassa mihinkään.

Jos Helsingissä minut halattiin melkein mustelmille, Montevideossa poskeni suudeltiin märiksi. Kirjallisuusihmiset tuntuvat maailman eri laidoilla olevan sydämellisiä ja asialleen omistautuneita, saman innon olen nimittäin kokenut aiemmin myös vaikkapa Kiinassa, Saksassa ja Taiwanissa. Tämä into johtunee siitä, että kirja on asia, joka hankitaan, koska se halutaan lukea. Se ei ole kenellekään fyysisesti välttämätön kulutushyödyke, kuten leipä tai kengät, vaan se on elämään lisää sisältöä tuova asia, joka parhaimmillaan kulkee lukijansa mukana vuosikymmeniä, läpi koko elämän. Sen ajatuksen avulla jaksan lähteä yhä uusille messuille mihin maailmankolkkaan tahansa.

Leena Lehtolainen