Ruumis Juutinrauman sillalla
Suomenruotsalaisena tunnen toisinaan olevani ruumis, joka löydetään keskeltä Juutinrauman siltaa Silta-televisiosarjan alussa. Kenen asia minun tapaukseni on? Mistä minä olen kotoisin? Kahtia halkaistun ruumiin tavoin minullakin on kaksijakoinen kulttuuri-identiteetti. Ja aivan kuten ruumis saa ruotsalaisen ja tanskalaisen poliisin tekemään yhteistyötä, minusta toisinaan tuntuu, että suomenruotsalaiset ovat kulttuurinen ja kielellinen linkki Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä. Ruumiin tavoin suomenruotsalaisetkin herättävät vahvoja tunteita ja huhupuheita, ja keskustelupalstoilla kirjoitellaan jopa salaliittoteorioista.
Olen muukalainen kaikkialla, minne menen, runoili aikoinaan Henry Parland. En ole koskaan niin suomalainen kuin Ruotsissa käydessäni enkä koskaan niin ruotsalainen kuin uimahallin saunassa yrittäessäni jutustella maanmiesteni kanssa suomeksi. Silta-sarjan ruumiin tavoin kahtia jakautuminen tuo mukanaan myös ammatillisia hankaluuksia. Kun uusin romaanini oli arvioitavana suuressa ruotsalaisessa kustantamossa, jouduin odottamaan vastausta ikuisuuden. Kävi ilmi, että käsikirjoitus oli ensin odotellut vuoroaan ruotsalaisen kirjallisuuden osastolla, mutta sitten se oli lähetetty ulkomaisen kirjallisuuden osastolle ja sieltä taas takaisin ruotsalaiselle osastolle. Kirjoitin kirjan ruotsiksi ja pian se on saatavilla jo kahdeksalla eri kielellä – mutta sitä ei julkaista Ruotsissa. Samaan aikaan kirja pääsi uusiin maihin monesti juuri kielen ansiosta, koska ruotsia osaavia kustannustoimittajia ja kirjallisuusagentteja on Euroopassa huomattavasti enemmän kuin suomea osaavia.
Ruumismielikuvista huolimatta on tietenkin rikkaus, että on konkreettisia kulttuurisia yhtymäkohtia naapurimaihin. Monikielisyys ei ole pelkästään suomenruotsalaisten yleinen ominaisuus, mutta Pohjoismaissa suomi ja ruotsi ovat lyömätön yhdistelmä äidinkielinä. Otetaanpa esimerkiksi pohjoismainen kirjallisuus, joka on maailmanluokkaa, olipa kyse rikoskirjallisuudesta, autofiktiosta, kertomakirjallisuudesta, runoudesta tai nuortenkirjallisuudesta. On upea asia, jos pystyy lukemaan kaikkea tuota maailmanluokan kirjallisuutta – joko suomeksi, ruotsiksi, norjaksi tai tanskaksi. Tietenkin aina voi opetella kieliä, joita puhuu huomattavasti suurempi määrä ihmisiä, mutta vain pohjoismaalaiset kielet auttavat meitä suomalaisia ymmärtämään syvemmin itseämme, yhteistä historiaamme ja sitä, miten samanlaisia me loppujen lopuksi olemmekaan.
Ruotsin kieli on kätevä silta pohjoismaalaisuuteen, ja haluan tuoda tätä näkökulmaa esiin, kun kielen merkitys vähenee suomalaisten mielissä ja ruotsin opetusta yritetään leikata kouluissa. Ruumiit huutakoot, mitä elävät voivat jäädä ilman.
Kaj Korkea-aho