Skip to content
×

Ota yhteyttä

Lomakkeen lähetyksessä tapahtui virhe! Suosittelemme lähettämään yritykselle sähköpostia.
Aihe
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Viesti:

Kiitoksia yhteydenotosta!

Nemo

0915661
info@nemokustannus.fi

Kustannusosakeyhtiö Nemo on vuonna 1997 perustettu yleiskustantamo. Parinkymmenen vuoden aikana Nemo on julkaissut yli 600 teosta. Kirjamme ovat menestyneet muun muassa Vuoden kaunein kirja-, Finlandia Junior- sekä Tieto-Finlandia-kilpailuissa, ja Suomen majakat -kirja on saanut Tiedonjulkistamispalkinnon.

Kirjojamme on käännetty ruotsiksi, viroksi, englanniksi, tanskaksi, espanjaksi, porugaliksi, saksaksi, hollanniksi ja koreaksi. Nemo tekee kirjoja sekä aikuisille että lapsille. Pyrimme tekemään erilaisia kirjoja omassa lajissaan mahdollisimman hyvin. Nemo on osa Kustannusosakeyhtiö Otavaa.

Vieraile sivustolla

Image

Virpi Salmi: Kuin kiehuvaan liemeen – Helena Puolakan uskomaton matka keittiömaailman huipulle

Helena Puolakka on Suomen kansainvälisesti menestynein huippukokki. Hän on nähnyt, mitä on valkoisten pöytäliinojen ja huippuunsa hiottujen annosten takana. Vaikka ruoka olisi Michelin-tähtien arvoista, keittiömestarit ovat ailahtelevia diktaattoreita, työkaverit sovinisteja ja työpäivät 18-tuntisia. ”Ole kiitollinen, että olet nainen, sillä olen herrasmies enkä lyö naisia”, on Gordon Ramsay huutanut Helenalle.

Puolakka paljastaa, miten opitaan maailman hienoimmat ruoanlaittotaidot ja miten noustaan tilanteeseen, jossa ravintola-alan rekrytoija sanoo Helenalle: ”Olet Lontoon parhaiten pidetty salaisuus.”

Virpi Salmi on vapaa toimittaja, joka kirjoittaa henkilö- ja reportaasijuttuja sekä suosittua Me Naisten Epäolennaiset-palstaa.

Aika: 23.10.2020 16:30 – 17:00
Paikka: Esplanadi
Esiintyjät: Puolakka Helena, Salmi Virpi

Tarjoukset

Kirsti Paakkanen: Suurin niistä on rakkaus
3+ kirjan ostajalle 15% alennus Suomalaisen myymälöistä tai Suomalainen.comista 1.11. asti.
Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys
3+ kirjan ostajalle 15% alennus Suomalaisen myymälöistä tai Suomalainen.comista 1.11. asti.
Johanna Sinisalo: Vieraat
3+ kirjan ostajalle 15% alennus Suomalaisen myymälöistä tai Suomalainen.comista 1.11. asti.