Helsingin Kirjamessujen tarina

Mistä kaikki alkoi?

Veikko Sonninen Tarinat-kirjassa (2006)

”Helsingin Kirjamessujen synty juontaa juurensa seitsemän vuoden taakse. Helmikuussa 1999 joukko suomalaisia kirjaihmisiä – etupäässä kustantajia ja kirjakauppiaita – tapasi Baltian kirjamessuilla Vilnassa. Taisi olla tuo harvoin kuunneltu ääni, omantunnon kolkutus, joka sai meidät kysymään itseltämme, olemmeko hoitaneet leiviskäämme oikein. Olemmeko todella tehneet kaikkemme palvellaksemme lukijoita ja asiakkaita; käyttäneet kaikki mahdollisuudet hankkia kirjalle uusia ystäviä ja tuoda kirja näkyvästi keskelle ihmisiä; muistuttaa mieliin, että kirja voi ja elää hyvin tässä postmodernissa ja sirpaloituneessa mediamaailmassa? Jos kirja on Vilnassa messun arvoinen, eikö se ole sitä myös Helsingissä?

Siitä kaikki alkoi. Ankara aivomyrsky jatkui Helsingissä, jossa messuideaa kehiteltiin edelleen kevään ja kesän aikana. Syksyllä otimme yhteyttä Suomen Messuihin, jossa ajatuksemme otettiin innostuneena vastaan. Päädyimme varsin nopeasti yhteisymmärrykseen työnjaosta. Suomen Messut hoitaa oman osaamisalueensa, messujen käytännön organisoinnin. Kirja-alan edustajat puolestaan lupautuivat kaikin tavoin myötävaikuttamaan siihen, että näytteilleasettajia, yleisöä kiinnostavia vieraita ja esiintyjiä ja laadukasta kirjallista ohjelmaa on riittämiin.

Olimme yhtä mieltä myös siitä, keille messut nämä messut ensisijaisesti oli tarkoitettu. Varmaankin maailman tunnetuimmat kirjamessut pidetään Frankfurtissa. Jo 1400-luvulla Frankfurtiin kerääntyi kirjanpainajia, kirjakauppiaita ja hovihankkijoita ostamaan ja myymään kirjoja, tukussa ja vähittäin. Voi kai sanoa, että kyseessä olivat oman aikansa business-to-business-messut. Sitä Frankfurtin messut ovat edelleenkin. Tosin enää kauppatavarana eivät ole kirjoja täynnä olevat tynnyrit kuten 500 vuotta sitten, vaan enimmäkseen kirjojen julkaisuoikeudet.

Helsingin Kirjamessut on yleisömessut. Lukijoiden kirjanystävien sankka joukko sekä henkilökohtaisesti että tiedotusvälineiden kautta on näiden messujen tärkein kohderyhmä, jos kohta kirja-alan ammattilaisiakin riittää paneeleista ja seminaarisaleista osastoille kiertelemään. Nämä messut ovat syntyneet kirja-alan omasta aloitteesta, ja pääosassa ovat kirjat, kirjailijat ja lukijat.

Jo hieman kliseeksi on ehtinyt muuttua toteamus, että kirja on maailman helpoin käyttöliittymä. Jonkin verran erikoisosaamista senkin käyttöön tosin tarvitaan: vähimmäisvaatimuksena on lukutaito. Ilmaisen huoleni varsinkin nuorison lukutaidosta ja sen huononemisesta silläkin uhalla, että puheeni leimataan harmajapäiden ikiaikaiseksi valitukseksi ja kilpailuksi vanhoihin hyviin aikoihin. Tosiasia kuitenkin on, että eräät tuoreet tutkimukset viittaavat siihen, ettei huoli ole aivan aiheeton, joskaan yleistysiin ei asiassa kannata sortua.

Lapsille ja nuorille on Helsingin Kirjamessuilla runsaasti tarjontaa. Näille messuille on syntynyt ilmapiiri, ”fiilis”, joka osaltaan lähentää nuoria ja kirjoja toisiinsa ja kasvattaa uusia himolukijoita.

Amazon.com-verkkokirjakaupan johtaja Rick Ayre on sarkastisesti todennut, että verkkokaupan menestyksekkäin tuote on kirja; juuri se, jonka internetin oletettiin hävittävän.

Kirja elää ja voi hyvin! Tervetuloa kaikki kirjanystävät Helsingin Kirjamessuille! Eläkää ja voikaa tekin hyvin!” (Veikko Sonninen, Tarinat, 2006, s. 14-17).

Stig-Björn Nyberg Kirjatalossa-teoksessa (Otava 2017)

”Vuonna 1999 järjestivät silloiset Kirjakauppaliiton ja Suomen Kustannusyhdistyksen toimitusjohtajat Olli Eräkivi ja Veikko Sonninen viikonloppumatkan Baltian kirjamessuille Vilnaan. Mukaan ilmoittautui yli kymmenen alan ihmistä, mm. WSOY:n, Otavan ja Gummerukset silloiset markkinointijohtajat Roleff Kråkström, Pasi Vainio ja Mikko Meronen. Mukana oli myös Turun kirjamessujen ideoija ja pitkäaikainen ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula.

Asuimme Vilnan keskustassa olevassa hotellissa, jonka aamiaispöydässä totesimme hieman ”dagen efter” -tunnelmissa, että ruotsalaisilla on Göteborgin kirjamessut, jotka toimivat hyvin ja kasvavat kasvamistaan, balteilla on on ihan mukiinmenevät messut ja meillä Suomessa Turun kirjamessut, jotka eivät oikein saa tuulta purjeisiinsa. Pitäisikö meidän perustaa kirjamessut Helsinkiin, jotta mekin saisimme kunnon messut? Tämän on täytynyt särähtää Kettulan korvissa, mutta muistaakseni hän ei protestoinut eikä myöskään vastustanut tätä ideaa, joka syntyi hetken mielijohteesta hauskan kostean illan jälkeen. Päätimme. että Eräkivi, Sonninen, Kråkström ja minä otamme yhteyttä Suomen Messut Osuuskuntaan ja kysymme, ovatko he yhtä kiinnostuneita järjestämään messut. Eräkivi ja Sonninen saivat myös tehtäväksi kertoa jäsenilleen ideasta ja ottaa selvää heidän kiinnostuksestaan osallistua tuleville messuille.

Suurin osa kirja-alasta oli myönteinen ideallemme ja lupasi, että jos kirjamessut järjestetään Helsingissä, he tulevat mukaan näytteilleasettajiksi. Tämän kerroimme varatoimitusjohtaja Bror Felixsonille ja tuotekehityspäällikkö Mikko Horpulle, kun tapasimme heidän työpaikallaan Pasilan Messukeskuksessa. Herroja ei tarvinnut puhua ympäri. He olivat heti kiinnostuneita ehdotuksestamme. Tästä alkoi ensimmäinen messujen suunnittelu. Perustimme kirjamessujen johtoryhmän, joka sai nimen näyttelytoimikunta (nykyään kehitysryhmä) ja johon aluksi kuuluivat Olli Eräkivi, Veikko Sonninen, Roleff Kråkström, minä sekä messujen ohjelmajohtaja. Mukana oli ja on edelleen aina myös messujen henkilökuntaa, joka vastaa kirjamessuista.

Kun mietimme kuka olisi sopiva ohjelmajohtajaksi, totesimme, että henkilön täytyy tuntea kirja-ala läpikotaisesti. Hänen on myös pitänyt ansaita koko alan luottamus, osata organisoida ja saada asiat luistamaan. Hänellä piti myös olla aikaa paneutua kunnolla tehtäväänsä, sillä tulevan ohjelmajohtajan oli luotava ja rakennettava messut tyhjästä.

Valinta oli helppo, sillä olimme kaikki samaa mieltä, että vain yksi henkilö täytti kaikki nämä vaatimukset, eli eniten esimieheni Doris Stockmann. Otin häneen yhteyttä, ja lyhyen suostuttelun jälkeen Doris otti tehtävän vastaan.”