Ohjelmavinkit
Helsingin Kirjamessut 27.–30.10.2022
Yhdeksänsadan ohjelmanumeron ja yli tuhannen esiintyjän joukosta voi olla työlästä löytää juuri ne itselle sopivimmat. Kokosimme avuksesi ohjelmavinkkejä päivän ja teeman mukaan!
Vinkit teeman mukaan
Uutta kotimaista
Jenni Räinä: Suo muistaa
Huoli maailman tilasta näkyy kaunokirjallisuudessa. Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja Jenni Räinän romaani kuvaa pohjoisen soita ennallistavan ekoyhteisön elämää: idealismia, yhteisöllisyyttä ja ristiriitoja.
Iida Sofia Hirvonen: Radalla
Iida Sofia Hirvosen esikoisteos Radalla yhdistelee erilaisia tekstilajeja lyyrisestä esseestä tunnustukselliseen fiktioon. Tajunnanvirtamaisesti eteenpäin vyöryvän romaanin kertojahahmo elää yössä, kohtaa ihmisiä ja ajattelee. Radalla piirtää esiin psykedeelisen, omaäänisen kuvan aikamme hämmentävyydestä.
Emmi-Liia Sjöholm: Virtahevot
Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot on ensisijaisesti äänikirjaksi kirjoitettu dialogiromaani, joka kuvaa herkkyydellä ja huumorilla kahden ihmisen välistä hetkeä kesäyössä. Se on äänikirjojen tulevaisuuden uusi aluevaltaus, jossa aidon keskustelun tavoin soljuva dialogi ja tunnelmaa luova tunnuskappale vievät kuulijan mukanaan. Sjöholmia kirjallisuuden muodoista ja mahdollisuuksista haastattelee Tuija Pehkonen.
Rosanna Fellman: Jag är inte medlem i nåt jävla samhälle
Poeten Larry Silván (1955-1976) var från arbetarklassen i Ekenäs och avskydde den småstadsmentalitet som rådde. Hans dikter med sitt raka och ärliga språk handlar b.la om kärlek till naturen och kritik för konsumtionssamhället. Silván tog livet av sig som 21-åring och hans postuma diktsamling såldes snabbt slut på grund av dikternas innehåll. I samtalet diskuterar litteraturvetaren Pieter Claes om nyutgåvan Jag hoppas du också är vid sjön i natt (Trombone, 2022), tillsammans med poeten Rosanna Fellman som översatt ett par dikter till samlingen.
Jussi Moila: Tuntematon
Näytelmäkirjailija Jussi Moilan omakohtaisen esikoisromaanin päähenkilö taistelee avioliittonsa ja mielenterveytensä puolesta. Hän kirjoittaa Radioteatterille uutta tulkintaa Tuntemattomasta sotilaasta. Samoihin aikoihin hän saa tietää vaimonsa rakastuneen yhteiseen tuttavaan. Parisuhteen haasteet ja kansallisteoksen tulkintayritykset alkavat kasautua neuroottiseksi helvetiksi.
Johannes Ekholm: Karmakooma
Finlandia-palkitun, rakastetun kirjailijan uutuudessa nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa.
Nura Farah: Lumimaa
Vanhemmat haikailevat takaisin Somaliaan, nuorempi polvi ei sinne kaipaa etsiessään omaa paikkaansa. Onko pakko tuntea jatkuvaa kiitollisuutta, onko pakko pienentää itsensä sopeutuakseen suomalaisiin normeihin? Kun joutuu jatkuvasti törmäämään todellisuuteen, jossa erilaisuus ei todellakaan ole rikkautta. Jossa helposti päätyy silmätikuksi tai hämmästelyn kohteeksi. Sillä Lumimaassa muukalaista ei toivoteta tervetulleeksi, vaan tervemenneeksi.
Natalia Kallio: Kotileikki
Natalia Kallion esikoisromaani Kotileikki on väkevä kasvukertomus, joka kuvaa sukupolvien yli jatkuvaa huono-osaisuuden ketjua ja kipeitä ihmissuhteita sekä niistä irtautumista. Lähiökerrostalon pihalta kurkottavan nuoren todellisuudessa kaikilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia tehdä hyviä valintoja. Lähikapakka tuntuu todennäköisimmältä päätepisteeltä, mutta toivo paremmasta tulevaisuudesta kipinöi silti.
Puheenaiheita
Mona Bling: 23 transmyyttiä – Totta ja tarua transihmisistä
Kaikilla on mielipide transihmisistä, mutta vain harva tuntee tositarinat ja faktat myyttien takaa. 23 transmyyttiä on matkalippusi sukupuolivähemmistöjen maailmaan transtaustaisen toimittaja Mona Blingin johdolla.
Helsingin Sanomat: Aikuiset (The Bible)
Viime vuosien merkittävin kotimainen komediasarja saa kirjaversion, joka kokoaa yhteen sarjan käsikirjoitukset ja runsaasti lisämateriaalia. Aikuiset (The Bible) on aikuistumisen kanssa kipuileville sekä kaikille, jotka rakastavat Helsingin Kalliota.
Live-podcast: Selvin päin
Hanna Tikanderin ja Wilma Ruohiston kirja Selvin päin – Erään bilettäjän tarina ilmestyi elokuussa. Nyt kaksikko vetää live-podcastin muun muassa siitä, kuinka Wilma jätti kirjoitusprojektin ajaksi alkoholin ja mitä tästä seurasi.
Elina Hirvonen ja Ujuni Ahmed: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Hirvonen ja Ahmed keskustelevat, millaista on ollut kasvaa naiseksi Suomessa, kun on muuttanut tänne Mogadishusta 3-vuotiaana. Ahmed kutsuu kuulemaan keskustelemaan teemoista, joista on maahanmuuttajataustaisena naisena suomalaisessa yhteiskunnassa vaikea puhua.
Katri Ylinen: Aamu ilman darraa
Alkoholikeskustelua ravisteleva kirja avaa silmämme raittiudelle, joka ei maistu tylsän kuivalta. Aamu ilman darraa sisältää kaiken sen, minkä kirjailija Katri Ylinen ja moni raitistunut olisi halunnut tietää juomisen lopettaessaan.
Alpo Rusi: Kremlin kortti – KGB:n poliittinen sota Suomessa 1982-1991
Mikä oli Neuvostoliiton ystävyysliturgiaan verhotun poliittisen sodan vaikutus Suomen ulkopolitiikkaan? Tätä sotaa harjoitti KGB, jonka kautta hoidettiin maamme Moskovan suhteita Mauno Koiviston presidenttikaudella 1982-1991. Keskeinen tavoite oli pitää Suomi erossa lännen taloudellisista blokeista ja sotilaallisista rakenteista, etenkin Naton vaikutuksesta.
Jani Toivola: Pantteri ja minä
Liikuttavia pohdintoja vanhemman ja lapsen yhteisen taajuuden muodostumisesta sekä arjen pienistä ja isoista oivalluksista, joiden lomassa opetellaan spagaattia, etsitään roskiksesta Korkeasaaren karttaa ja eletään elämän parhaita päiviä. Kosmos
Third Culture Kids
Millaista on kasvaa ja elää usean kulttuurin todellisuuksissa samanaikaisesti? Tähän vastaavat suomalaiset, jotka luovat omaa identiteettiään ja määrittelevät uusia olemisen tapoja erilaisten kulttuuritaustojen keskellä. Tarinat kertovat identiteeteistä, jotka ovat liukuvia ja hylkivät kaksinapaisia määrittelyjä. Samalla ne avaavat niitä kipeitä kokemuksia ja voimaantumisia, joiden keskellä yhä useampi suomalainen elää tänä päivänä.
Kotimaisia suosikkeja torstaina ja perjantaina
Satu Rämö: Hildur
Supersuosioon noussut Satu Rämö Helsingin Sanomien haastattelussa. Kirja vie lukijansa Islannin vuonojen hämärään – eikä ruumiilta vältytä. Hildur aloittaa päähenkilönsä nimeä kantavan, Islannin syrjäisille vuonoille sijoittuvan dekkarisarjan, jossa kukin yrittää selviytyä parhaan kykynsä mukaan.
Riikka Pulkkinen: Lumo
Riikka Pulkkisen odotettu uutuus, säihkyvän kaunis romaani on tyttöyden ja vallankäytön ruumiinavaus. Lumosta on mahdollista keskustella kirjailijan kanssa kirjamessuilla myös Lonna-salin lukupiirissä.
Eppu Nuotio: Leinikkimekko
Eppu Nuotion uudessa hyvänmielen dekkarissa tutustutaan rikoksia ratkovaan puuseppään Raakel Oksaan, remontoidaan töölöläisasuntoa ja selvitetään 1960-luvulla kadonneen viulistitytön katoamista.
Hannu-Pekka Björkman: Metsä ei kuule neuvojani
Näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin puhutteleva teos on matka tunnustetun taiteilijan mielenmaisemaan. Se tarjoaa peilauspinnan pohdinnoille ajan kulusta ja maailmaan jättämistämme jäljistä. Läsnä teoksessa ovat kirjallisuus ja kuvataide, historia, henkilökohtaiset muistot ja havainnot.
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan rakkaustarina
Koskaan ei ole liian myöhäistä tulla onnelliseksi. Sydäntäriipaiseva ja syvältänaurattava romaani näyttää Mielensäpahoittajasta aivan uusia puolia, sillä tällaiset tunteet ovat ennenkokemattomia myös vanhalle jäärälle itselleen.
Olli Jalonen: Stalker-vuodet
Finlandia-palkitun, rakastetun kirjailijan uutuudessa nuori opiskelija palkataan salaiseen tutkimukseen kaksinkertaisen Finlandia-voittajan vaikuttavassa romaanissa.
Kotimaisia suosikkeja lauantaina ja sunnuntaina
Mauri Kunnas: Pippendorfin kirjavat kummitukset
Kunnas kertoo uusimmasta teoksestaan. Kummitusten yönä tapahtuu kummia: miksi kummitukset säntäävät pakoon ihmisiä? Mestarikertojan hurjan hauska ja huiman jännittävä uutuus!
Ulla-Lena Lundberg: Liekinkantajat
Romaani kuvaa kolmen pariskunnan elämää kolmen sukupolven ajan lukutaidottomuudesta tyttökoulujen ja yliopistojen kautta pakkomielteiseen koulupelkoon. Suuri historiallinen kertomus, jota valaisevat rakkaus ja kansanvalistus.
Tommi Kinnunen: Pimeät kuut
Jäänkirkasta valoa hohtava romaani naisesta, joka luuli tietävänsä kuka on. Eletään vuotta 1947, kun kuusissa- kymmenissä oleva Elna saa opettajan paikan syrjäiseltä Niemen koululta, läheltä Neuvostoliiton rajaa. Mutta mikään ei ole niin kuin pitäisi.
Raija Oranen: Iso
Raija Orasen Iso on loistelias romaani Mäntän suurmiehestä, jolla oli iso vaikutus koko Suomen historiaan.
Antti Tuuri: Mies kuin pantteri – Wahlroosin elämä
Antti Tuurin uutuus on kiehtova kuvaus kehitysvammaisen miehen vaiheista 1950-luvulta tähän päivään.
Kari Hotakainen: Opetuslapsi
Kari Hotakaisen uutuus on raivoisa romaani osattomuudesta, kostosta ja yhteyden etsimisestä. Se kulkee trillerin kierroksilla, päähenkilö Marian sydämen pulssilla.
Jani Toivola: Pantteri ja minä
Liikuttavia pohdintoja vanhemman ja lapsen yhteisen taajuuden muodostumisesta sekä arjen pienistä ja isoista oivalluksista, joiden lomassa opetellaan spagaattia, etsitään roskiksesta Korkeasaaren karttaa ja eletään elämän parhaita päiviä. Kosmos
Outi Pakkanen: Pullonkerääjä
Sukusalaisuudet paljastuvat julmasti yöllisessä tarinassa – dekkarikuningattaren kolmaskymmenes teos!
Kansainväliset tähdet
Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet
Miesten syvimmät salaisuudet on lumonnut kriitikot, palkintopaneelit ja ulkomaiset kustantajat ympäri maailmaa. Nuori senegalilaiskirjailija etsii rakkautta ja salaperäistä, vanhaa romaania Mohamed Mbougar Sarrin labyrinttimaisessa laatuteoksessa, joka kuvaa Pariisin afrikkalaiskirjailijoiden elämää ja on rakkauslaulu kirjallisuuden voimalle. Kirja on palkittu arvostetulla Goncourt-palkinnolla. Helsingin Kirjamessuille saapuva Sarr on yksi nykyhetken lahjakkaimmista afrikkalaiskirjailijoista.
Kira Jarmysh ja Venäjä
Kira Jarmysh on Aleksei Navalnyin tiedottaja. Romaanissaan Naisten selli nro 3 hän kertoo osin omiin kokemuksiin perustuvan tarinan Anjasta, joka joutuu mielenosoituksen jälkeen vankilaan. Vankitoverit jakavat tarinansa hänen kanssaan. Pian asiat menevätkin todella oudoiksi. “Kira Jarmyshin kirja on loistava. Olin itse naapurisellissä.” –Aleksei Navalnyi
Heather Morris – Tarinankerronnan supermestari
Heather Morris ampaisi maailmanmenestykseen romaa- ninsa Auschwitzin tatuoija myötä. Uusin romaani Kolme sisarta keskittyy nimensä mukaisesti kolmeen sisareen, Cibii, Liviaan ja Magdaan. Sisarukset lupaavat toisilleen pysyä elossa. Rakkaus ja huolenpito kantavat ihmiskunnan mustimmalla hetkellä.
Lauren Groff: Matrix/Mestarinna
Lauren Groff is one of the most awarded American authors of her generation. Based on historical events, the novel takes us to an English convent in the 12th century and paints a picture of Marie de France, a strong and ambitious woman.
Denise Rudberg: Dekkarit ja historialliset romaanit
Dekkaristitähti Denise Rudberg on messuilla haastattelussa sekä Töölö– että Fiskhamnen-lavoilla. Vieras joukossa on Tukholmaan sijoittuva vakoojaromaani toisen maailmansodan tapahtumista. Kahdeksan askelta pimeässä on suositun Marianne Jidhoff -dekkarisarjan kahdeksas osa. Den fjärde doktrinen avslutar Rudbergs historiska romanserie om Sverige under andra världskriget.
Anna Jansson – Suosikkidekkaristi haastattelussa
Ruotsalaisdekkaristi on kirjoittanut menestyskirjoja jo yli 20 vuotta. Hän kertoo, miten suosikkipoliisit Maria Wern ja Kristoffer Bark syntyivät ja millaisia yhteiskunnallisia teemoja hänen uusimmat romaaninsa käsittelevät. Keskustelu englanniksi.
Venäjän sota Ukrainassa
Vapaan sanan tulevaisuus Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa
Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan hiljensi ainakin hetkeksi harvat kriittiset äänet maan sisällä kokonaan. Mutta miten vapaata tiedonvälitystä sodan osapuolet, hyökkäyksen kohteeksi joutunut valtio mukaan lukien, sallivat? Keskustelun järjestää Toimittajat ilman rajoja, Suomi ry.
Markus Leikola: Sodan ja rauhan kronikka – Ukraina ja Venäjän sota
Leikola esittelee teoksessaan Ukrainan sodan vuosisataiset taustat ja yllätyskäänteet. Oivaltavassa tekstissään hän kietoo yhteen sotatoimet, diplomatian, kulttuurit, talouden sekä viestinnän.
Venäjän sota Ukrainassa: Ihmishenget, ihmisoikeudet ja sananvapaus tuhon kohteina
Propaganda vääristää tiedonvälitystä. Sitä käytetään lietsomaan suunnattoman tuhoisaa väkivaltaa. Sananvapaustilanne erityisesti Venäjällä oli surkea jo ennen sotaa, eikä Ukrainankaan tilanne ollut paras mahdollinen. Tästä keskustelevat venäläiset, ukrainalaiset ja suomalaiset sananvapauden ja kirjallisuuden asiantuntijat. Haastattelijana Sofi Oksanen, keskustelun järjestää Suomen PEN.
Kira Jarmysh ja Venäjä
Kira Jarmysh on Aleksei Navalnyin tiedottaja. Romaanissaan Naisten selli nro 3 hän kertoo osin omiin kokemuksiin perustuvan tarinan Anjasta, joka joutuu mielenosoituksen jälkeen vankilaan. Vankitoverit jakavat tarinansa hänen kanssaan. Pian asiat menevätkin todella oudoiksi. “Kira Jarmyshin kirja on loistava. Olin itse naapurisellissä.” –Aleksei Navalnyi
Arvo Tuominen: Kirjoituksia Venäjästä
Miksi Venäjä vuoroin avaa ikkunan Eurooppaan ja sitten läimäyttää sen kiinni? Kuka Venäjän aiemmista hallitsijoista on paras paralleeli Vladimir Putinille? Tuominen on tullut tunnetuksi Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa käsittelevistä dokumenttielokuvista ja kirjoista.
Veli-Pekka Tynkkynen: Venäjä, energiavalta
Energian ja vallan kytkös on Venäjälle kohtalonkysymys. Putinin hallinto on hyödyntänyt öljyä ja kaasua poliittisten tavoitteidensa ajamiseen niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Venäjästä voisi kuitenkin muodostua uusiutuvan energian jättiläinen.
Ukrainalaista runoutta
Matti Kangaskoski ja Natalya Bekhta keskustelevat englanniksi ukrainalaisen runouden merkityksestä ja esittävät ukrainalaista nykyrunoutta suomeksi ja ukrainaksi, valikoimassa mukana mm. Olena Huseinova. Järjestäjä Nuoren voiman liitto.
Sarjakuvaputki perjantaina
Kati Rapia: VOIMIA!
Sarjakuva-Finlandialla palkitun Rapian sarjakuvaromaanissa satojen vuosien takaa kolme naista päätyy kohti tulevaisuutta tutkiakseen, mikä voisi olla toisin.
Pertti Jarla & Ville Ranta: Fingerpori 15 & Kurissa ja nuhteessa
Pilapiirrosten ja sarjakuvan suosikit yhdessä. Pertti Jarla kertoo uudesta Fingerpori-albumista, Ville Ranta pilapiirroskokoelmasta Kurissa ja nuhteessa.
Miina Supinen: Rosmariini – Hämyhäkin ennustus
Rosmariini-sarja on täynnä Miina Supisen räiskyvää sanailua ja Anni Nykäsen hulvatonta sarjakuvaa. Kokkiklubi kaahaa takaisin Kumarian taikamaailmaan Amor Pääkkösen jäätelöautolla. Hirveä Muurahaiskuningatar on tarkoitus kukistaa lopullisesti. Tehtävä on äärimmäisen haastava… ja haiseva!
Johanna Aulén: Tšernobylin koirat
Haastatteluihin ja tutkimuksiin perustuva Tšernobylin koirat kertoo kahden koiran kautta Tšernobylin onnettomuudesta ja elämästä suljetulla vyöhykkeellä nyky-Ukrainassa.
Taavi Kassila: Mestaria etsimässä -sarjakuvakirja
Miksi Buddha istui niin pitkään puun alla? Mitä Jeesukselle tapahtui, kun Johannes Kastaja kastoi hänet? Sarjakuvatrilogian ensimmäinen osa kertoo nuoren Taavin ensivaiheista henkisen kasvun ja mestareiden maailmassa.
Kotimaiset dekkaritähdet
Satu Rämö: Hildur
Supersuosioon noussut Satu Rämö Helsingin Sanomien haastattelussa. Hildur-kirja vie lukijansa Islannin vuonojen hämärään – eikä ruumiilta vältytä. Hildur aloittaa päähenkilönsä nimeä kantavan, Islannin syrjäisille vuonoille sijoittuvan dekkarisarjan, jossa kukin yrittää selviytyä parhaan kykynsä mukaan.
Dekkarilauantai: Toimivan trillerin reseptit
Matti Järvisen vetämässä Dekkarilauantain paneelissa mietitään, mistä aineksista syntyy hyvä ja vauhdikas jännäri. Keskustelemassa kirjailijat: Kari Häkämies, Helena Immonen, Tuomas Niskakangas
Reijo Mäki: Hotel California
Painostava aavikkotuuli kantaa savunhajua kaukaa Death Valleyn suunnalta. Vuoristohotellin parvekkeella seisoo matkamies maapallon toiselta reunalta. Aikaero painaa, mutta kämmentä viilentävä jääkylmä Budweiser tarjoaa Jussi Varekselle helpotusta. Etäistä horisonttia tahrii Enkelten kaupungin ikuinen savusumu. Hotellin alapuolella avautuu jyrkkäreunainen kanjonijärvi. Lake Piru. Tarina kertoo, että se on ollut hyvin monelle järvi ilman paluuta. Vesilakeus tuijottaa Varesta elottomana kuin peili.
Outi Pakkanen: Pullonkerääjä
Pullonkerääjä on dekkarikuningatar Outi Pakkasen kolmaskymmenes teos. Kirjassa sukusalaisuudet paljastuvat julmasti yöllisessä tarinassa.
Dekkarilauantai: Rikollisen nahoissa
Satu Henttonen pohtii Dekkarilauantain ohjelmassa kirjailijoiden kanssa, miltä rikos näyttää tekijänsä silmin. Keskustelemassa kirjailijat: Matti Laine, Risto Miettinen, Valtteri Mörttinen
Pohjoismaiset dekkaritähdet
Lars Kepler: Hämähäkki
Nimimerkki Lars Keplerin takana on ruotsalainen kirjailijapariskunta Alexander ja Alexandra Coelho Ahndoril. Kansainväliseksi ilmiöksi noussut Joona Linna -sarja on lunastanut paikkansa pohjoismaisen kirjallisuuden eturivissä. Kirjasarjaa on myyty maailmalla 12 miljoonaa kappaletta ja sitä on käännetty 40 kielelle. Uusimmassa yhdeksännessä osassa Hämähäkki Saga Bauer palaa Joona Linnan rinnalle, ja vastaansa he saavat julman sarjamurhaajan, jolla tuntuu olevan heihin kumpaankin pelottava kytkös.
Desine Rudberg: Vieras joukossa & Kahdeksan askelta pimeässä
Ruotsin suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Denise Rudberg saapuu messuille! Tukholmassa asuva Denise Rudberg on yksi Ruotsin menestyneimmistä kirjailijoista, jonka eleganttia jännitystä tarjoava Marianne Jidhoff -sarja on myynyt yli neljä miljoona kappaletta. Vieras joukossa on Tukholmaan sijoittuva vakoojaromaani toisen maailmansodan tapahtumista. Kahdeksan askelta pimeässä on suositun Marianne Jidhoff -dekkarisarjan kahdeksas osa.
Anna Jansson
Ruotsalaisdekkaristi Anna Jansson on kirjoittanut menestyskirjoja jo yli 20 vuotta. Hän kertoo, miten suosikkipoliisit Maria Wern ja Kristoffer Bark syntyivät ja millaisia yhteiskunnallisia teemoja uusimmat romaanit Synnin vartijat ja Varjo kannoillasi käsittelevät.
Viveca Sten
Viveca Sten loi talvisen Åren murhat -sarjansa Sandhamnin murhat -sarjan kesäisen saaristoparatiisin rinnalle. Lumen uhrit aloitti rikossarjan idyllisissä talvimaisemissa ja ponnahti oitis bestsellerlistojen kärkeen. Veriteot jatkuvat sarjan toisessa osassa Laakson varjo. Viveca Stenin dekkareita on myyty maailmanlaajuisesti yli kuusi miljoonaa kappaletta ja käännösoikeuksia ostettu 40 maahan. Kirjat ovat pitäneet pintansa suomalaisten suosikkidekkarien joukossa jo vuosia.
Lastenohjelmaa lapsille
YLE mix – uutisia lapsille torstaina ja perjantaina
YLE Mixin suosikkitoimittajat Jasmin Beloued ja Kiia Keskikylä kertovat, miten ajankohtaisista asioista tehdään kouluikäisiä kiinnostavia videoita Yle Areenaan, YouTubeen ja TikTokiin.
Näin uutinen syntyy
Miten aiheet päätyvät uutisiin? Mitä toimittaja tekee työkseen? Entä voiko uutisiin aina luottaa? Helsingin Sanomien Lasten uutisten esihenkilö Fanny Fröman kertoo koululaisille medialukutaidosta.
Supermarsu ja karseat kuiskailijat
Supermarsu vierailee lasten alueella! Paula Norosen suositut Supermarsu-lastenromaanit tunnetaan omaperäisestä huumoristaan ja vauhdikkaissa tarinoissa tavallinen arki vaihtuu lennosta jännittäviin seikkailuihin ja fantastisiin käänteisiin.
Albi Lumiukko -hahmovierailu
Tule halaamaan Albi Lumiukkoa! Mikko Kunnaksen ja Markus Majaluoman rakastettu lumiukkohahmo vierailee kirjamessuilla. Kaikille halaajille luvassa pieni yllätyslahja.
Pikkulin laululeikkishow
Pikkulin laululeikkishow on iloinen ja mukaansatempaava esitys. Shown tähti on tietysti Pikku Kakkosesta tuttu Pikkuli itse. Laulusta ja leikityksestä vastaa Pikkuli-animaatiosarjan tekijät Metsämarja ja Antti Aittokoski.
Ryhmä Hau
Rakastettu Ryhmä Hau -pelastuspartion hahmot esittäytyvät. Tervetuloa tutustumaan!
Housuvaaran paloasema – tulipalotietoa pikku pelastajille
Millaiset varusteet pelastajilla on? Miten päivä sujuu pelastuslaitoksella? Miten pitää toimia tulipalon sattuessa? Pienet pelastajat pääsevät askartelemaan itselleen oman palomieskypärän ja testaamaan tietojaan hauskassa tietovisassa.
Lastenohjelmaa vanhemmille
Risto Räppääjä 25v
Risto Räppääjä – mageeta ja kliffaa jo 25 vuotta! Supersuositun Risto Räppääjä -sarjan rikas kieli ja hauska tilannehuumori ovat valloittaneet lukijoita jo vuodesta 1997 lähtien. Kirjat sopivat erinomaisesti ääneen luettaviksi ja innostavat lapsia lukemaan itse. Rakastettu lastenkirjailija Tiina Nopola haastattelussa.
Hurra för Alfons Åberg, 50 år!
Vi firar 50 år med en av de allra käraste barnbokskaraktärerna. 1972 kom den första boken, God natt Alfons Åberg ut och sedan dess har Gunilla Bergströms karaktär introducerats till många språk och läses av barn över hela världen.
Bertin epätoivopäiväkirja
Rakastettu ja riemastuttava Bert-sarja saa jatkoa! Ruotsalaiset serkukset Anders Jacobssonin ja Sören Olssonin humoristiset kirjat ovat menestyneet suuresti Ruotsissa, ja Suomessakin niitä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta. Jacobsson ja Olsson ovat julkaisseet yhdessä kymmeniä kirjoja, joista yli 30 on käännetty suomeksi.
Raha. Missä se kasvaa ja mihin se katoaa
Suositun Mamma betalar -podcastin tekijäkaksikon Natalia Salmelan ja Jasmin Hamidin kuvakirja avaa rahan merkillistä maailmaa lapsen näkökulmasta.