Siirry sisältöön

Kustannusosakeyhtiö Siltala

Arto Forstén
0504322292
arto@siltalapublishing.fi

"Siltalassa kaikki perustuu vain ja ainoastaan tekstiin. Ei hyviin ideoihin, ei hyviin tapaamisiin, ei hyviin keskusteluihin. Tekstin ulkopuolistakin toimintaa on, mutta lopulta ainoa asia mikä merkitsee on teksti. Siltalan pätevyys ei perustu pienuuteen eikä ketteryyteen, vaikka niistä saa sympatiapisteitä. Oikeita pisteitä antaisin terävästä älystä, huonosta huumorista ja siitä, että puhelimeen vastaa aina ihminen, joka tietää firman jokaisesta kirjasta jotain. Pienen miinuksen antaisin vessan pienuudesta ja kitkerästä valmiskahvista." – Kari Hotakainen

Vieraile sivustolla

"Siltalassa kaikki perustuu vain ja ainoastaan tekstiin. Ei hyviin ideoihin, ei hyviin tapaamisiin, ei hyviin keskusteluihin. Tekstin ulkopuolistakin toimintaa on, mutta lopulta ainoa asia mikä merkitsee on teksti. Siltalan pätevyys ei perustu pienuuteen eikä ketteryyteen, vaikka niistä saa sympatiapisteitä. Oikeita pisteitä antaisin terävästä älystä, huonosta huumorista ja siitä, että puhelimeen vastaa aina ihminen, joka tietää firman jokaisesta kirjasta jotain. Pienen miinuksen antaisin vessan pienuudesta ja kitkerästä valmiskahvista." – Kari Hotakainen

Siltalan kirjailijoiden esiintymiset virtuaalilavoilla

Image

Ann-Mari Leinonen ja Meeri Koutaniemi: Vahvaksi rikotut

To klo 12.30 -13.00 Senaatintori

Vahvaksi rikotut sisältää suomalaisten tarinoita heidän kohtaamastaan seksuaalisesta väkivallasta.

Seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuu vuosittain Suomessa noin 30 000 ihmistä. Tapauksista poliisille ilmoitetaan vain vähän yli tuhat. Seksuaalinen väkivalta on osa arkipäivää, ja se koskettaa jokaista yhteiskuntaluokkaa, ikäryhmää ja sukupuolta. Julkisessa keskustelussa vähemmälle jäävät selviytyjien tarinat, jotka pystyvät murtamaan häpeää ja syyllisyyttä raiskauksen luoman tabun ympäriltä.

Kirjan tekijöitä haastattelee toimittaja Jari Mäkäräinen.

Osta e-kirja messuhintaan >>>

Image

David Foster Wallace: Päättymätön riemu (Siltala & Sanavalinta)

Pe klo 17.30-18.00 Esplanadi

Syksyn odotetuin ja suurin käännöskirjatapaus on amerikkalaisen nykyklassikon, järkälemäisen Päättymättömän riemun (Infinite Jest) -romaanin suomennoksen ilmestyminen. Messuilla romaanista keskustelemassa teoksen suomentaja Tero Valkonen sekä kustannustoimittaja Samuli Knuuti.

Osta kirja verkkokaupasta >>>

Image

Villy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa

La klo 18.30-19.00 Esplanadi

Villy Lindfeltin esikoistrilleri tarjoaa lukijalle yllättävän alkuasetelman, kiinnostavia henkilöhahmoja, taiturillista juonenkuljetusta ja kasvavaa uhantuntua syksyisen Helsingin kaduilla – eli kaikkea, mitä hyvältä jännityskirjallisuudelta voi toivoa.

Kirjailijaa haastattelee toimittaja Jari Mäkäräinen.

Osta kirja messuhintaan >>>

Image

Panu Rajala (toim.): Päivä on tehnyt kierroksensa. Väinö Linna muistelee 

Su klo 11.00-11.30 Esplanadi

Kirjailija Panu Rajala ja professori Jyrki Nummi keskustelevat Rajalan toimittamasta Väinö Linna -kirjasta. Kirjan pohjana ovat olleet Linnan ennen julkaisemattomat haastattelunauhat.

Osta kirja messuhintaan >>>

Image

Kari Hotakainen: Tarina 

Su klo 15.00-15.30 Senaatintori

Hotakaismaisen terävä kuvaus Suomesta, jossa Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi ja kaikki asuvat Kaupungissa. Kun kaikille ei riitä asuntoja, alkaa raaka pudotuspeli. Asunnon saavat vain parhaiden tarinoiden kertojat.

Kirjailijaa haastattelee toimittaja Jari Mäkäräinen.

Osta kirja messuhintaan >>>

Image

Vappu Kaarenoja ja Aurora Rämö: Tytöt – Suomalaisen tasa-arvon perusteet 

Su klo 16.00-16.30 Töölö

Joulukuussa 2019 Suomessa aloitti hallitus, jonka kaikki viisi kärkiministeriä ovat naisia. Pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen nimittäminen sai amerikkalaisen talk show -juontajan ihmettelemään, onko Suomi kenties paikka Wonder Woman -elokuvasta.

Tytöt kuljettaa lukijansa halki Suomen 1900-luvun historian ja punoo sen lomaan tositarinat viidestä naisesta, jotka ovat antaneet kasvot suomalaiselle yhteiskunnalle. Samalla se kertoo, miksi Suomessa ei enää voi olla liian nuori ja liian nainen tärkeisiin tehtäviin noustakseen.

Kirjailijoita haastattelee toimittaja Jari Mäkäräinen.

Osta kirja messuhintaan >>>

Tarjoukset

Panu Rajala: Päivä on tehnyt kierroksensa. Väinö Linna muistelee (signeerattu)
Voimassa 19.10.2020 - 25.10.2020
Väinö Linna ei koskaan kirjoittanut muistelmiaan, vaikka niitä häneltä toivottiin. Sen sijaan hän tilitti muistojaan ääninauhalle kymmeniä tunteja. Nyt arkiston salvat avautuvat, ja kirjailijan ääni kuuluu taas lukijoilleen.
24,90 €
D. T. Max: David Foster Wallace
Voimassa 19.10.2020 - 25.10.2020
D. T. Max kertoo elämäkerrassaan Wallacen ristiriitaisen tarinan. Laajoihin aineistoihin perustuva teos ei rakenna sankaritarinaa vaan moniulotteisen kuvan ihmisestä ja taiteilijasta, joka etsi vilpittömän ilmaisun mahdollisuuksia läpeensä vieraantuneessa kulutus- ja mediayhteiskunnassa.
19,90 €
David Foster Wallace: Päättymätön riemu
Voimassa 19.10.2020 - 25.10.2020
David Foster Wallacen kulttieos viimein suomeksi. Kirjan toimitukset 22.10. alkaen.
49,90 €