Järkäleitä kesäksi
On kesä seitsemänkymmentäluvun alkupuolella. Perheemme pakkautuu beigeen Ladaan, olemme lähdössä kummitätini kesänviettopaikkaan Juvalle. Kannan autoon parikymmentä kirjaa. Viisaat vanhempani eivät sano mitään, he tuntevat jo kirjanarkomaaninsa ja tietävät, että annos riittää ehkä kymmeneksi päiväksi. Onneksi Juvallakin on kirjasto, josta lukuintoinen saa tarvittaessa täydennystä.
Lapsuuden kesälomat vietin usein laiturinnokassa lukien. Kun tuli kuuma, painuin uimaan tai ongelle. Aikuisiälläkin kesiini ovat kuuluvat pitkät kirjojenahmimispäivät, jolloin hädin tuskin maltan laittaa perheelle ruokaa. Lomalukemisessa onkin edelleen ihana synnillisen laiskottelun sivumaku. Entisajan maanviljelysyhteiskunnassa tuskin joudettiin kesäisin uppoutumaan kirjallisuuteen, vaan silloin lukea tihrustettiin öljylampun valossa talvella, kun ei ollut juuri muutakaan tekemistä. Nykyihminen taas ehti löhöillä kirjan ääressä parhaiten loma-aikaan. Ehkä nämä kaksi lukemiskulttuuria voi yhdistää vaikka siten, että heinänpaalaaja tai mansikankitkijä kuuntelee pikku soittimestaan äänikirjaa?
Omaa kesälukemistani leimaa mahdollisuus hitauteen, sillä minusta on mukavinta paneutua monisatasivuisiin järkäleisiin, jotka vievät minut pois omasta todellisuudestani. Parasta kesälukemista ovat esimerkiksi moniosaiset sukusaagat. Kesällä 2004 nautiskelin John Galsworthyn Forsytein tarusta ja samastuin vuoroin kehenkin itsekkäistä, ärsyttävistä ja inhimillisistä henkilöistä ja kuvittelin olevani Lontoossa. Kun Harry Potter -sarjan viimeinen osa ilmestyi 2007, luin ensin sen, sitten koko sarjan uudelleen. Lukuputki näytti mainiosti sen, kuinka sarjan sävyt muuttuvat sen edetessä. Vuosikymmenen alussa oli Barbara Pymin koko tuotannon vuoro, ja kokkailin kesävierailleni hänen teoksissaan mainittuja ruokalajeja.
Kesän kirjanautintojen suunnitteleminen on hilpeää. Olin tänäkin keväänä muutaman viikon Toscanan etruskimaisemissa, jossa tajusin, etten ole koskaan lukenut Mika Waltarin Turms kuolematonta. Aion aloittaa lomanvieton sen parissa. Voi olla, että Waltari-vaihde jää päälle useankin kirjan ajaksi.
Joskus intensiivinen lukeminen ja kirjan maailmaan liukuminen voi olla vaarallista. Pari kesää sitten luin perheen purjehdusreissulla oli Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta, jonka parissa olin edellisen kerran viettänyt aikaani kahdeksankymmentäluvun opiskeluvuosina. Eräänä yönä koko venekunta heräsi, huusin nähdessäni unta kimppuuni hyökänneestä kirvesmurhaajasta. Yksikään dekkari ei ole saanut minua uneksimaan yhtä ahdistavasti.
Saa nähdä miten tänä kesänä käy Dostojevskin kanssa. Lukulistallani on tällä kertaa Karamazovin veljekset. Joudunko moraaliseen tai uskonnolliseen kriisiin teosta tavaillessani? Ainakin kiroilen jälleen kerran sitä, etten pysty lukemaan alkukielellä, sillä taitoluistelutermivenäjästä ei tässä ole apua.
Lomalaisen kannalta sähkökirja on tietysti mitä mainioin keksintö. Hänen ei tarvitse raahata mukanaan kilokaupalla kirjoja, jotka vievät matkalaukun äkkiä ylipainorajalle. Osa meistä saattaa kuitenkin lomailla paikassa, jossa ei ole sähköjä. Vietä itse työni takia aivan liikaa aikaa tietokoneen jatkeena, joten omalla kohdallani kesälukeminen on mieluiten perinteinen paperikirja. Mutta ei kirjan muodolla sinänsä ole väliä, tärkeintä, että jokainen lukija löytää haluamansa sisällön.
Väitetään, että kesällä ihmiset lukevat erityisen paljon dekkareita. Pokkariversiot käyvät kaupaksi ja kirjastojen rikoskirjallisuushyllyt ammottavat tyhjyyttään. Koska dekkarit tuovat usein mieleen työasiat, luen lomallani mieluummin jotain aivan muuta. Paitsi tietysti kavereideni uutuudet… Ja voisihan tänä kesänä lukea vaikka koko P.D. Jamesin tuotannon uudestaan… Tai Sara Paretskyn. Koska lomalukeminen ei ole suorittamista, en halua suunnitella sitä liian tarkkaan. Kirjaston hyllyltä tai vanhempieni mökkilukemistosta on ennenkin löytynyt yllätysnautintoja. Pari kesää sitten vietin intensiivisen sadepäivän mökkikammarissa Anneli Kannon Veriruusujen kanssa. Siitä tuli sen kesän suurin lukuelämys. Mikä se mahtaakaan olla tänä kesänä?
Leena Lehtolainen